Horna

Kristus kuuluu historiaan,
ei nykyaikaan, –paikkaan,
t?nne Pohjolaan,
kristittyjen hautaan,
julmaan, ajattomaan.
Istuin rannan tuntumassa
y?n sineen hukkuen,
kalmankalpeassa loisteessa,
yh? ajatukseni kuolemaa tutkien.
Takanani vanhan tammen oksa narahtaa,
y?tuulen sylkiess? sen painoa surkeaa.
Ja p??st? tuntien aamunkoitto kavahtaa
hirteen vedetyn kristityn kuolemaa.
Kylmyys odotti n?lk??ns?,
saaden hetken hurmion.